keskiviikko, 18. tammikuuta 2012

Takkitehdas: Sininen


Tiedättekö sanonnan "pukeutunut kukkaverhoon"? Se on saanut alkunsa kaltaisistani ihmisistä...

Takki valmistui viime lauantaina, ja on jo kovassa käytössä todettu mukavaksi, kivaksi, just oikeen pituiseksi, lämpimäksi, hyväksi liikkua (kahden pulkan vetäminen onnistuu!) ja muutenkin aikas kantajansa näköiseksi. Kivointa tässä on kerrankin oikean kokoinen huppu ja korkea resorikaulus, jollaisen soisin jokaiselle hartiaseudun kolotuksista kärsivälle.

Niin ja se kangas...? Ostin palana vanhasta työpaikasta ihan erilaista takkia ajatellen vuonna 2008, on sisustuskangasta (joku tunnistaa kuuluisan englantilaisen kukkakuvioiden suunnittelijan ja hälle vastaan, että joo, on se aito äshli), mutta kuitenkin paksua puuvillaa. Palveli keittiönsohvan päällisenä kun takkiprojekti hautautui, kunnes löysi itsensä pesukoneesta ja yhtäkkiä leikkuusaksien alta. Kierrätyskangasta suorastaan!


Vielä PS: Senkin tajusin, että kaikkein kivointa ompelua minusta on takkien ompelu. Sopivan ronskia ja suurta, paksut materiaalit ja mahdollisuus visioihin ja luovuuteen. Tykkään! Tahdon tehdä lisää!

15 kommenttia:

  1. Rakas, TEE MULLE TAKKI! Oon tässä surrut sitä, että omani on harmaa, vaikka haluaisin värejä, värejä, värejä. Ja syys/kevättakkikin on musta, ja vanha, ja kulunut. Siis tilaukseen: kevät/syystakki (jo täksi kevääksi? Vai syksyksi?) ja talvitakki ensi vuodeksi??? Käydään yhdessä shoppaamassa kankaat ja maksan sulle kunnon palkan :) JOOKO?! :) Sata kertaa mieluummin pitäisin sun tekemiä takkeja kuin jotain valmiita!

    VastaaPoista
  2. Mahtavan näköinen! Näyttää juuri oikean pituiselta, malliselta ja tyyliseltä, vaikka itse ehkä suosinkin ensi-istumalta yksiväristä kangasta. Mutta kukat näyttääkin makeilta! Tee mullekin, jooko! :)

    VastaaPoista
  3. Eikä! Miks minä en osaa? Aivan ihana! Ja istuis kyllä kukkineen päivineen just eikä melkein minun päälle :)

    VastaaPoista
  4. Hieno, hieno takki. Arvostan niin sitä, että jotkut osaavat yhdistää kauneuden, käytännöllisyyden ja käsillä tekemisen.

    VastaaPoista
  5. Hei minäkin liityn tilaajiin!Haluan tuommoisen ja aikataulu on avoin :)
    todella kaunis takki!

    VastaaPoista
  6. Olen miettinyt, voiko olla sellaista ihmistä, joka pitää takkien ompelusta. Näemmä voi, hyvä!

    Minä en siis takkien tekemisestä pidä, vaikka aika monta kokonaistakin takkia on tullut ommeltua.

    Tai voi olla, että silloin, kun niitä takkeja tein alusta loppuun, siitä pidin, mutta nyt takin ompeleminen tuntuu ajatuksenakin aivan liian työläältä ja monivaiheiselta urakalta. Johtunee siitä, että hengittäminenkin tuntuu työläältä useimpina päivinä. Tai siitä, että sain henkisiä yliherkkyysoireita mystisesti kaikkia takkeja kohtaan silloin, kun joitakin vuosia sitten olin sadetakkitehtaalla ompelemassa 200 ranneketta ja sata helmasaumaa päivässä.

    Mutta niin, kommentin virallinen traumaosuus on päättynyt ja seuraa varsinainen asia, eli takkisi kehuminen ja kukkaverhoihin pukeutujaksi tunnustautuminen.

    Takkisi on kertakaikkiaan hieno, ihana. Erityistä arvoa annan onnistuneelle suunnittelulle, täydellisyyden saavuttaminen vaateasioissakaan ei ole mikään yksinkertainen tehtävä.

    Ja niistä kukkaverhoista... Minulla on melkein päivittäin päälläni jotakin, joka on tehty vanhoista verhoista, lakanasta tai pöytäliinasta, joten ilmoittaudun ihmiseksi, jonka kaltaisista sanonta on saanut alkunsa.

    VastaaPoista
  7. Upea takki!!! Ja vielä se että se on itse tehty, tuollaisia ei saa kaupasta. Ne kaupan takit, jotka on yritetty tehdä sen näköisiksi kuin olisi itse tehty, jokin niissä tökkii silti, ne ei ole totta eikä oikeita.

    Kukkivia takkeja tarvitaan!

    VastaaPoista
  8. Se on hieno, hieno, hieno!

    VastaaPoista
  9. Minä en ikimaailmassa onnistuisi tekemään takista ede yhtä hihaa! Ihmiset jotka ompelevat ja osaavat laulaa, saavat minulta suurimman kumarruksen, jonka kykenen tekemään.
    Mielettömän hieno kukkatakki. Ole ylpeä kukkatakkitäti!

    VastaaPoista
  10. Ihan mielettömän hieno takki!! Siis se on kaunis, mutta tällä vajavaisella ymmärrykselläkin tajuan, että se on myös taitavasti tehty. Perusta takkitehdas, perusta! Tulen ostamaan takin.

    VastaaPoista
  11. Huh! Olen ihan äimistynyt tästä palautteesta! KIITOS!:)

    Ja te ihanat, kannustavat ihmiset, jos takin tilaaminen oikeasti kiinnostaa (en pahastu jos ei, otan suurena kunniana ihan vain asian pohtimisen täällä kommenteissa!), niin yhteyttä s-postiin: ruhanen.elina@gmail.com.

    Juuri tällaista kuin tässä kuvassa näkyy, en pysty tekemään toista (koska kangas oli pala ja tosiaan ostettu vuonna 2008), mutta saman mallisen tai eri mallisenkin toki kyllä. Jos sinulla on kangas, josta takki pitäisi saada, sekin (mahdollisuuksien mukaan) onnistuu. Tai visio mallista tai, tai, tai... Ja sähköpostia saa laittaa ihan vain udellakseen hitatasoa tai kyselläkseen lisäinfoa, sen ei tarvitse tarkoittaa, että takkitilaus on pitävä! En ole ilmainen, mutten hirveän kalliskaan, ammattitaitoinen kyllä, en ehkä nopein (perhesyyt...), mutta varma kuitenkin. ;)

    VastaaPoista
  12. Kurre, milloin mennään kangasostoksille?;)

    Ilona, voit uskoa, että arvostan kommenttiasi kollegalta tulleena!:) Ja ymmärrän todella hyvin tuon tehtaan aiheuttaman trauman - minulla on vähän samantyyppinen suhde trikoopuseroihin... Mutta pakko puolustaa takkien ompelua; toki rakenteet on mietittävä huolella ja aina on pari kinkkistä kohtaa, mutta palaan noihin alkuperäisiin perusteluihin: isot linjat, ronskius, paksut ihanat materiaalit, huput, taskut, vyöt, mielikuvitus... Tykkään, sopii mun luontoon paremmin kuin ohuen vuoritetun leningin kanssa hiominen;)

    Kirjailijatar, ensi syksynähän se perustaminen tulisi ajankohtaiseksi, kun pitää ottaa selvää, kantavatko Kellariompelimon siivet ja minne asti.

    VastaaPoista
  13. Minäkin liityn kuoroon ja ihastelen takkia. Tilaajiinkin voin liittyä, sitten kun siellä takaisin olemme. Oma garderoopi lienee jostain 90-luvulta.On kenties aihetta päivitykselle..

    VastaaPoista
  14. Nonni, justiinsa niin ihana! Mun pitäis kans tehä, toimitko online-tutorina, jollei mulla o varaa tilata sulta :)

    VastaaPoista
  15. Tässä haukkoo henkeä ihastuneena mustiinpukeutuja, jolla koskaan ei ole ollut kukallista. Katselen kuvaa takista ja minusta tulee ihan kohta käännynnäinen!

    VastaaPoista