Miten onnellinen saa olla virkatusta päiväpeitosta, parista teekupista, hopealusikoista, lasikulhosta, nimikoiduista astiapyyhkeistä ja pitsityynyliinoista? Kynttilänjaloista, kattiloista, kakkulapioista, pitkäpiikkisistä haarukoista? Villasukista ja lapasista, sekä ihan oikeasta korsetista?
Minä en tuntenut näiden tavaroiden omistajaa. Tapasin sen naisen, joka kirjoi "RR" kauniisti jokaiseen liinavaatteeseensa vain kerran, hänen 90-vuotis päivillään joitain vuosia sitten. Silti tiedän jo kertovani lapsilleni, että tämän kakkulapion sai miehen isotäti syntymäpäivälahjakseen (sen näkee päivämäärästä) vuonna 1956.
Mietin, onko materialismi suurin synti maailmassa. Ja että ainakin tässä tapauksessa minä pystyn helpohkosti naamioimaan osan omasta tavararakkaudestani esteetikon intoon kauniista asioista, sekä historian ja sukuperinnön säilyttämisen havinaan.
Mutta jo se, että tietää jotakin vanhan, upean tavaran historiasta! Ja että se tavara on säilytetty, säilynyt, uskottu sinulle! Siitä se vanhan ja perityn ilo minusta tulee. Niin upeilla teitä on nyt siunattu.
VastaaPoistaIhanat siniraidalliset tyynyt teillä myös, niitä katselin pitkään. Teitkö itse, mistä kankaasta? Mulle myös! :)
Nin minäkin ajattelen, että tavarat on "uskottu minulle". Ja minun tehtäväni on kertoa niiden tarinoita.
PoistaSiniraitaiset tyynyliinat löysin toissakesänä naapurin pihakirppikseltä. Niiden kavereiksi olen tehnyt eräistä toisista perintöpellavista pari valkoista tyynyliinaa ja nyt tosiaan sain näitä pitsillisiä.
Tosi onnellinen saat olla noista löydöistä! Voi tuota päiväpeittoakin - ihana!
VastaaPoistaMinusta tärkeää säilyttää vanhaa ja vaalia sitä; en oikein jaksa kertakäyttökulutusta, vaikka siihen itsekin joskus syyllistyn.
Kauniit kuvat!
Nuo käsityön taidonnäytteet ovat minulle niitä suurimpia aarteita. Tämän virkatun peiton lisäksi meille muutti revinnäisliinoja ja... ja... ja... :)
PoistaLiekö sattumaa, että minäkin olen viime päivinä miettinyt materialismia? Pitää joskus jutella aiheesta. Minusta ongelma ei ole se että pitää kauniista esineistä, vaan se että haluaa/täytyy omistaa ne. Mutta toki perinnön suhteen on kyseessä muukin kuin omistaminen; säilyttäminen; eteenpäin välittäminen; sellaiset asiat. Minä en tykkää omistaa, en edes säilyttääkseni. Silti minäkin haluan, että kotini on kaunis ja voin rakastaa sitä, miltä siellä näyttää. Meidän pitää joskus jutella kaikesta tästä.
VastaaPoistaPS. Pakko sanoa kun tulee tästä mieleen, ja kun voin samalla viitata taannoiseen kirjoitukseesi. Minähän saan välillä näitä kohtauksia, että argh, miksi omistan tätä tai tuota niin paljon / ostin tämän ja tuon omaksi. Sitten hankkiudun kamasta eroon. Paras oli silloin kun tulin Ghanasta. Olin ostanut läjän kankaita aikeenani valita, mitkä pidän itse ja mitkä annan tietylle ystävälle. Yhtäkkiä läjä ahdisti minua, huusi minulle: "mitä muuta sinä tarvitset itsellesi Ghanasta kuin muistot, joita olet jo täynnä?". Tuijotin kasaa ja päätin: annan kaikki ystävälleni. Hänelle niistä on eniten iloa. Tiedän edelleen että päätin oikein :)
Hmm. Minäkään en tykkää omistaa vain säilyttääkseni, minusta tavaran arvo kuitenkin on käytössä, ja nyt esimerkiksi näitä perinnöksi tulleita aarteita käytämme, ihan arkipäivässä. MUTTA jos joku kysyy, enkö muka olisi pärjännyt ilman uusia kuppeja, niin pakkohan minun on vastata, että kyllä, kyllä olisin. On se silti vaan niin ihanaa niistä aamuteetä juoda ja samalla ihailla hienoa muotokieltä ja värimaailmaa. Äh... En tiedä.
PoistaSinusta ja minusta jos puhutaan, niin ei tarvitse kahta kertaa miettiä, kumpi on materialisti(sempi)!:D
Ja ne kankaat... Minun aarteet. Olen niistä jatkuvasti iloinen, ehkä se siis todella tarkoittaa, että ne päätyivät oikeaan osoitteeseen!
(Jatkamme juttua, sitä selvästi riittää...;))
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista(Hups, kommentoin vahingossa ensin vanhalla tilillä, mutta poistin nyt sen ja laitan täl uudella, ettei mee ihan sekaisin tää systeemi...)
PoistaSäilyttäminen kuulosti väärältä, koska siinä nyt ei ole mitään järkeä, että pitää jotain vain tallessa, käyttämättä. Tarkoitin juurikin, että perintöesineissä on jotenkin enemmän järkeä kuin uusissa juuri siksi, että samalla kun niitä käyttää, niitä myös pitää tallessa seuraavaa polvea varten, säilyttää sillä tavalla palan historiaa. (Toki ne on parempia kuin uudet myös siksi ettei tarvitse turhaan ostaa ja kuluttaa, itsentäänselvyys :)
Ja kyllä minä ymmärrän sen että haluaa ympärilleen kauniita asioita, ja että teetä ON kivempi juoda kupista, josta tykkää. Itse yritän koko ajan miettiä, missä menee raja sen suhteen, että haluaa tehdä elämästään hyvää sillä tavalla että huolehtii ympäristönsä kauneudesta, ja mikä sitten on jo turhaa tavaran ihannointia ja maalliseen kiintymistä. Ohhoh, isoja juttuja on, pitää joskus jutella kunnolla.
Enivei: en todellakaan pidä sinua materialistina! Minusta se kuvaa ihmistä, joka mittaa elämän arvoa materiassa, ja tiedän, ettet sinä määrittele hyvää elämää minkään esineellisen perusteella.
Tavarat on ihania ja vanhojen tavaroiden hamstraaja keksii aina monta tekosyytä hankkia tai vastaanottaa lisää. Muuten menisi roskiin, kun kukaan muu ei halua, tämmöistä ei eteen tule toista kertaa, keräilyaarre, kierrätystä, tosi tarpeellinen jne.
VastaaPoistaJep. Tuttua.
Poista:)
Niistä saa olla äärettömän onnellinen.
VastaaPoista(Olen sitä mieltä, että ihmisten kuuluu olla onnellisia. Syyt onnellisuuteensa saa kukin päättää ihan itse.)
Kiitos, Ilona. Kiitos.
PoistaTodellista ekologisuutta lienee se, että arvostaa ja käyttää sitä, mikä jo on, niin ettei jatkuvasti tarvitse ostaa uutta. Minusta on hyvä rakastaa esineitä tällaisella tavalla. Uskottomasta, jatkuvaa vaihtelua vaativasta materian rakkaudesta en sitten niin paljon perusta
VastaaPoistaMinä en usko syyllistyväni jatkuvaan vaihtelun haluun. Pikemminkin ikuiseen säilyttämisvimmaan, todelliseen vaikeuteen luopua mistään, turhastakaan.
Poista