Harvoin haikara laskeutuu katolle

Suren.

Sitä, että ihan pian Tekla III irtoaa Sapokan laiturista ja ryskii läpi jään Saareen. Ja minä istun tässä.

Ja suren sitä, että Tuutikin korvatulehdus uusi. Tekee pahaa katsoa pientä tuskissaan.

Iloitsen siitä, että korvatulehdus huomattiin eilen, eikä vaikkapa tänä iltana mökillä, josta ei kertakaikkiaan pääse pois millään ennen perjantain seuraavaa vuoroalusta.

Ja iloitsen korteista, jotka sain postissa, ja jotka täten voin postittaa eteenpäin niille neljälle, jotka täällä ilmottautuivat.

Kuuntelemme korvapotilaan kanssa tätä, kun pojat ovat katsastamassa uutta ralliautoani.

Ja ralliauto, se ansaitsee ihan oman tarinansa. Joskus.

***

Syksyllä aloitetut säärystimet valmistuivat ennen pakkasten loppua. Pullataikina kohoaa, siispä kahvilla saa tuoretta vehnästä. Maria piti Krsikankukkatakista, jonka hänelle tein. (Kiitos, kiitos Maria vielä! Ilo oli minun.) Mummin neulomat sukat ovat maailman kauneimmat. Aurinko armas, kippuravarvas säteilee. Lomaileva mies kaitsee lapsia aamuisin, ja minä saan nukkua myöhään.  Ylihuomenna mökille!

Niin paljon onnea minulla.

Lomalainen vastaa haasteeseen

Sain Mirvalta haasteen. Hän kertoi seitsemän ihanaa asiaa päivästään täällä.

Minäkin halusin kertoa seitsemän tärkeää ja kivaa asiaa, ja teen sen nyt paljastamalla hyvin henkilökohtaisia totuuksia. Tässä nimittäin tulevat seitsemän minulle rakkainta ja henkilökohtaisinta CD-levyä, tärkeysjärjestyksessä. (Linkeistä löytyy kultakin levyltä se kaikkein hienoin kipale.)

CMX: Aura
Marilyn Manson: Antichrist Superstar
Apulanta: Ehjä
YUP: Homo Sapiens
Lama: ...ja mikään ei muuttunut
Pojat: Pojat
Joy Division: Permanent (Tämä linkki kannattaa vilkaista vaikka vain uskomattoman, kipeää tekevän upean Ian Curtisin takia!)


Ja koska en ole koskaan osannut valita, kumpi oikeastaan on tärkeämpää, musiikki vai kirjallisuus, tässä vielä seitsemän kirjaa. Ne vaikuttavimmat, rakkaimmat, omimmat. Siinä järjestyksessä, jossa ne ovat mullistaneet elämäni:

Emily Bronte: Humiseva harju
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Edith Södergran: Runoja
Anja Kauranen: Pelon maantiede
Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla (ensimmäinen osa)
Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja
Margaret Atwood: Orjattaresi

(Vaikea, vaikea lista. Moni tärkeä ja rakas jäi ulkopuolelle.)

***

Hahmottelin listojani aamupalapöydässä, ja Mies innostui myös.

Miehen seitsemän rakkainta CD:tä, sinä järjestyksessä, jossa ne ovat muuttaneet hänen elämänsä:

Eppu Normaali: Valkoinen kupla
Metallica: And Justice for All
Marilyn Manson: Antichrist Superstar
CMX: Aura
Rancid: And Out Comes the Wolves (Bassosoolo!)
Stam1na: Raja
Motörhead: No Remorse (Tämän kasarimmaksi ei enää pääse... Hieno video, erikoistehosteet ja kaikki!)


Sekä Miehen seitsemän tärkeintä kirjaa, sattumanvaraisessa järjestyksessä:

Väinö Linna: Sotaromaani
Stephen King: Uneton yö
Tom Clancy: Armoa tuntematta
Michael Crichton: NYT
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja
Clen Duncan: Minä, Lucifer

***

Vielä PS! Kuvasta voi lukea sen maailmankirjallisuushstorian (ei, ei se varmastikaan ole yhdyssana...) upeimman kohtauksen. Muistan vielä elävästi, miten 12-vuotiaan tytön sydän hakkasi näillä riveillä.

***

Tavalleni uskollisena en nimeä ketään erikseen vastaamaan haasteeseen, mutta jos innostutte kertomaan seitsemän seinähullua juttua itsestänne, kuulen siitä mielelläni!

Lomalainen ja kylpevän miehen navettatakki

Illansuussa huikkaan heipat ja heittäydyn lomalle. Hommat on tehty, tiskikone rullaa, lapset nukkuvat ja appiukolle (joulu...)lahjaksi luvattu kylpytakki mallia navettatakki on postissa. (Appiukko on 190 senttiä pitkä, siksi mallina olo ei minulta oikein onnistunut.)

Loma kestää viikon, silloin on jo maaliskuu kun se loppuu, ja kuten tiedätte: "maaliskuu maata näyttää", kevät tulee ja sitä rataa. Loman aluksi aion kestitä ystäviä, pestä kilotolkulla pyykkiä ja lainata pari kirjaa, ja sitten vielä ehdin laduille ja toivottavasti jäätkin kantavat, sillä siellä, minne me ensi viikolla menemme, on kivempi hihtää jäätämyöden lähteelle kuin rämpiä kolmasti pidempi matka umpimetsässä vesikanistereita kanniskellen. Mökki kutsuu! (Kuulen kuinka se huutaa!)

Heippa!

Perintöä

Miten onnellinen saa olla virkatusta päiväpeitosta, parista teekupista, hopealusikoista, lasikulhosta, nimikoiduista astiapyyhkeistä ja pitsityynyliinoista? Kynttilänjaloista, kattiloista, kakkulapioista, pitkäpiikkisistä haarukoista? Villasukista ja lapasista, sekä ihan oikeasta korsetista?

Minä en tuntenut näiden tavaroiden omistajaa. Tapasin sen naisen, joka kirjoi "RR" kauniisti jokaiseen liinavaatteeseensa vain kerran, hänen 90-vuotis päivillään joitain vuosia sitten. Silti tiedän jo kertovani lapsilleni, että tämän kakkulapion sai miehen isotäti syntymäpäivälahjakseen (sen näkee päivämäärästä) vuonna 1956.

Mietin, onko materialismi suurin synti maailmassa. Ja että ainakin tässä tapauksessa minä pystyn helpohkosti naamioimaan osan omasta tavararakkaudestani esteetikon intoon kauniista asioista, sekä historian ja sukuperinnön säilyttämisen havinaan.

Postikortteja, iloa ja kevätaurinko

Sain viime perjantaina postia kahdelta blogiystävältä, Ilonalta ja Tuitulta. Lämmin kiitos teille!

 Nyt minulla on käsissäni kauniita postikortteja, joista neljä lähetän eteenpäin niille neljälle, jotka tämän kirjoituksen kommenteissa huikkaavat tahtovansa Ihan Oikeata Postia ja kevätterveisiä!

Ilonan maanantaipostikortti-idea, joka on tämänkin korttivyöryn takana, on mainio. Siitä enemmän hänen blogissaan.

"Järkevä henkilö olisi voinut sanoa, että nyt alkoi pitkä kevät."

Äiti otti hiukan lunta ja teki lumipallon. Hän heitti sen nurinkurisesti kuten äidit aina, ja se putos lätsähtäen pienen matkan päähän. "Ei sen pitemmälle", äiti sanoi naurahtaen. "Surkukin olisi osannut heittää paremmin."

Tove Jansson: Taikatalvi (WSOY 2010)

Parhaat pumpulat

... neuloo, virkkaa, tekee, suunnittelee Vilppumaan taitava Erika!

Minä tein hänen Valttilaiselleen housut, jotka voi nähdä TÄÄLLÄ, ja hän teki minulle ja nimimerkille Mies pumpulaiset lämpöiset pipat, jotka ovat just eikä melkeen ja rannikon tuulessakin jo koetellut. (Miehen pumpulasta ei ole kuvaa, koska mies, pipa ja valo eivät ole arkisin täällä yhtaikaa tavattavissa.)

Kiitos Erika! (Laitan sulle fiksumpia kuvia s-postilla kunhan saan ne otettua, ks. kohta "mies, pipa ja valo")

Tuli (taas) punainen

Olen kokeillut pinkkiä ja liilaa, ruskeaa, valkoista, mustaa, sinistäkin. Raidallista, lyhyttä, pitkää, kiharaa, purkkaa, suoraa, geometrista ja sekavaa, symmetristä ja toispuoleista.

Kahta en pääse pakoon. Punainen kummittelee, huutaa, kuiskii kunnes antaudun. Ja sisäinen blondi kasvaa juuresta takaisin yhäuudelleen.


PS. Eilisillan tehosaavutus: Tunnissa leikkasin, värjäsin JA saunoin. Aika hyvin, minusta.

Sankaritar syö kakkua

Vaarin tyttö Tuutikki. Ja vaarin poika Leijonamieli. Vaari ajeli eilen luoksemme läpi lumimyrskyn. Onneksi, kivaa oli kahvitella.

On tapana listata, mitä lapsi osaa minkäkin ikäisenä. Minäpä kerron teille, että vuoden vanhana Tuutikki osaa heittää ruokaa oikein kahmalokaupalla paitsi suuhunsa, myös lattialle. Minkä jälkeen hän osaa katsoa minuun ja pudistella moittivasti päätään. (Yritä siinä sitten pysyä vakavana.)

Lisäksi hän osaa komentaa. Etenkin miehiä, isäänsä ja vaariaan. Ja on komennuksissaan menestykäs. (Äitiinsä tullut.)

***

Korvatulehdus nujertuu. Viimeyönä jo nukuttiinkin ja tänään kuume on pysynyt poissa.

HURRAA!

***

(Joo, kyllä tiedämme, että nuo tapetit ovat SUSIRUMAT. Huh. Mutta toteanpa, että niihin on paitsi tottunut, ne ovat myös saaneet väriä puukynistä, joten oikeastaan on ihan hyvä, ettei niitä ole uusittu.)

Ystävänpäivätyttö

Tämä teksti on ajoitettu niin, että se ilmestyy sillä kellonlyömällä, jona sinä ilmestyit meidän elämäämme tasan vuosi sitten. Muistan sen kai aina kuin eilisen. Laskevan auringon viimeiset säteet valaisivat huoneen, minä lilluin lämpimässä vedessä ja nostin sinut rinnalleni. Äidin puolueellisuus tässä kohden sallittanee, kun sanon, että olit ja olet upein pieni tyttö, joka tähän maailmaan on saapunut.

Tuittupää Tuutikki, Tuulenlikka, Ystävänpäivätyttö, Prinsessa Rimpsuhelma ja Jääräpää Jäppinen. Rakas.

Onnea syntymäpäivänä, onnea jokaisena elämäsi päivänä sinulle toivon.

***

Ihan saman näköinen on hän kuin ekakuvassa! Vai näemmekö vain me lähimmät sen? (Päällä pupujussipussikarhu-haalarit, kaavaharjoituksena valmistuneet, aika kivat. Materiaalina vanha lakana ja jämäresorit + napit.)

***

Viimeisenä vielä hurjasti iloa jokaisen ystävän (virtuaalisen ja fyysisen) päivään! Olette tärkeitä, aina, joka päivä.

Ei toivottu vieras

Korvatulehdus tuli kylään, palautti yölliset huutokonsertit ja sisälläoloarjen. Katsotaan siis kuvista, miltä pihalla näyttää, lääkitään, hoivataan ja parannellaan pöpö pois. Maistellaan kakun täytettä, se on hyvää ja potilaan suuhunkin sopivaa. Huomenna hän on yhden vuoden vanha. Minun vauva.

(Minne katosi päivät...?)

Jäälle

Tuonne painelin eilen, sukset allani.

Ei sitä menoa ehkä jään päällä liitelyksi ja viuhunaksi voi sanoa, mutta sydämeni lauloi, ja se lauloi kauniisti. Kuin olisin saanut jonkin puuttuvan, tärkeän ja rakkaan takaisin sovittaessani suksea kelkan jälkeen ja kuunnellessani harvakseltaan kajahtelevaa jään pauketta.

Tuon ensimmäisen saaren ohi hiihdin, sinne missä ei enää ole puiden varjoja, ja missä näkee pienen kaistaleen avointa horisonttia kaikkien uusien pienten saarten takana.

*

Tänään kroppa tietää tehneensä jotain sellaista, jota se ei ole tehnyt pitkään aikaan. Viimeksi hiihdin ison mahan kanssa, ja siellä mahassa uiskenteli esikoispoikani. Nyt en anna seuraavaan kertaan vierähtää viikkoa kauempaa!

*

Osaan kaavoittaa hääpuvun, mutten saa uhmaikäiselle vaatteita.
Osaan käyttää lähdeviitteitä, mutten löydä lempilelua.

Osaan paitsaa pihvin, niin että se on medium miinus, mutta makaronilaatikkoni ei kelpaa.

Osaan englantia ja viittomakieltä, mutten vauvaa.
Osaan puoluejärjestelmän, mutten lasten välistä diplomatiaa.

Osaan kaikki auringonkiertolaiset nimeltä, ja tunnen kaaosteorian,
mutten tiedä vastausta kysymykseen "miksi?".

Osaan tehdä runoanalyysin, mutten pukea sanoiksi, mitä tunnen.

Talvitie

talvi tulee taas
sytyttää taivaanvalot
kietoo käärinliinaansa
ja polttaa ihon kylmyydellään
hymyilee tuulin viisain

talvi joka on lempeämpi 
kuin kesä konsanaan
talvi huokailee tarinaa
jolla ei ole enää kertojaa


menen nukkumaan ja toivon
etten enää koskaan herää
kevätpäivään raastavaan


CMX: Vanha talvitie

Eilinen oli

Patterin päällä lämpiäviä kenkiä, lumen narinaa, jännitystä, vaaleanpunaisia mietteitä, paleltuvia neniä, valkenevia hapsia ja partoja, aurinkoa, valoa, sinistä punaista, kultaa.

Ja tänään maanantai. Onneksi on vielä palanen suklaakääretorttua jäljellä. Ja sen tekeminen niin helppoa, että viikon niin vaatiessa voi aina pyöräyttää uuden. Ota sinäkin resepti talteen!

Gluteeniton JA maidoton JA sairaan hyvä suklaakääretorttu:

POHJA
3 munaa
1,5 dl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Munat ja sokeri vaahdotetaan, kuivat aineet yhdistetään ja lisätään siivilän läpi munasokerivaahtoon. Nostellaan tasaiseksi. Taikina kipataan uunipellille, jonka päällä on leivinpaperi, tasoitellaan suorakaiteen muotoiseksi ja n. sentin paksuiseksi levyksi. Paistetaan uunissa 225 asteessa 5-10 minuuttia.

Otetaan toinen leivinpaperi, ripotellaan sen päälle hienoasokeria. Uunista tullut kypsä kääretorttupohja kipataan sokeroidun leivinpaperin päälle, ja uunissa mukana ollut leivinpaperi irroitellaan (irtoaa paremmin, jos paperin jaksaa kostuttaa vaikka pullasutilla kylmällä vedellä, muttei ole välttämätöntä!).

TÄYTE
1 purkki vaahtoutuvaa soijakermaa (meillä oli alpro soya airy&creamy)
pari desiä pakastemarjoja (meillä purkillinen mummon poimimia vattuja)
2 tl vaniljasokeria

Vaahdotetaan kerma, lisätään marjat ja sokeri. Levitellään jäähtyneen kääretorttupohjan päälle, rullataan käärölle leivinpaperin sisään ja annetaan vetäytyä pari tuntia.

SYÖDÄÄN TORTTU!